Tietosuojaselosteet

Oy Kontutek Ab

Tietosuojaseloste

Oy Kontutek Ab:n tietosuojapolitiikka

Oy Kontutek Ab:lle on tärkeää kunnioittaa asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme yksityisyyttä ja tietosuojaa. Suomessa noudetaan EU/ETA-alueen tieto- ja yksityisyydensuojasäädöksiä sekä -direktiivejä. Tietosuojapolitiikkamme perustuu EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen (EU) 2016/679.

Haluamme olla asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden luottamuksen arvoinen. Oy Kontutek Ab on sitoutunut estämään tietojen luvattoman käyttämisen, luovuttamisen ja muun asiattoman käsittelemisen. Lisäksi olemme sitoutuneet varmistamaan, että tietoja käytetään oikein tietoturvan ja turvallisen käytettävyyden takaamiseksi. Osana sitoutumistamme käytämme kohtuullisia fyysisiä, teknisiä ja hallinnollisia menetelmiä keräämiemme ja käsittelemiemme tietojen turvaamiseksi.

Tämä ilmoitus on näkyvissä www.kontutek.fi -verkkosivulla.

Soveltamislaajuus

Tietosuojapolitiikkaa sovelletaan kaikkiin Oy Kontutek Ab:n liiketoimintaprosesseihin ja sivustoihin, toimialueisiin, mobiiliratkaisuihin, pilvipalveluihin, yhteisöihin ja kolmannen osapuolen sosiaalisiin verkostoihin (esimerkiksi Facebook).

Tietosuojaselosteet:

Tietosuojapolitiikkaan tehtävät muutokset

Jos teemme tietosuojakäytäntöihimme muutoksia, julkaisemme muutetun ilmoituksen ja muutoksentekopäivämäärän verkkosivuillamme. Kehotamme lukemaan verkkosivustoamme säännöllisesti. Jos teemme käytäntöihin merkittäviä muutoksia, jolloin yksityisyydensuojakäytäntömme muuttuu olennaisesti, voimme ilmoittaa asiasta myös muulla tavoin, esimerkiksi lähettämällä sähköpostiviestin, julkaisemalla ilmoituksen nettisivuillamme ja/tai sosiaalisen median sivulla ennen muutosten voimaantuloa.

Yhteyden ottaminen meihin

Arvostamme mielipidettäsi. Jos mieleesi tulee tietosuojapolitiikkaamme koskevia kommentteja tai kysymyksiä tai jos olet huolissasi yksityisyyden suojaamisesta tai tietojen käyttämisestä tai epäilet, että yksityisyyden suojaasi on loukattu, lähetä viesti osoitteeseen: etunimi.sukunimi(@)kontutek.fi.

Voit myös lähettää kirjeen osoitteeseen:

Oy Kontutek Ab
Atomitie 5,
00370 Helsinki. 

Käsittelemme pyyntösi tai reklamaatiosi luottamuksellisesti. Edustajamme ottaa yhteyden antamaasi osoitteeseen. Pyrimme varmistamaan, että reklamaatiot käsitellään ajallaan ja niiden vaatimalla tavalla.

Oy Kontutek Ab - Asiakasrekisteri

Rekisteriseloste

Henkilötietolainsäädännön mukainen tietosuojaseloste (erit. henkilötietolaki, 523/1999, 10 ja 24 §).
Laadittu 07.05.2018.

1. Rekisterinpitäjä

Oy Kontutek Ab
Atomitie 5, 00370 Helsinki
Y-tunnus 0663860-3 

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Oy Kontutek Ab
Aino Niemi
p. 0102195540
Sähköposti: etunimi.sukunimi(@)kontutek.fi 

3. Rekisterin nimi

Oy Kontutek Ab:n asiakasrekisteri.

4. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Henkilötietoja käsitellään asiakkuussuhteen hoitamiseen ja analysointiin, palveluiden tuottamiseen ja personointiin, liiketoiminnan kehittämiseen ja suunnittelemiseen sekä markkinointiin, myyntiin ja asiakasviestintään, joita voidaan toteuttaa sähköisesti ja kohdennettuna.

Henkilötietoja käsitellään soveltuvan lainsäädännön sallimin tavoin. Tietojen luovuttaminen yhteistyökumppaneille voi lähtökohtaisesti tapahtua vain sellaisiin tarkoituksiin, jotka tukevat rekisterin toiminta-ajatusta ja joissa tietojen käyttö ei ole yhteensopimaton palveluiden käyttötarkoitusten kanssa. Kaikesta käsittelystä tiedotetaan rekisteröityjä.

Henkilötietojen käsittelyn yleinen edellytys: henkilötietolain 8 § 1 momentin 1, 2, 5, 6 ja 7 kohdat.

5. Tietojen keräämisen ja käsittelyn peruste

Asiakkaan tietoja kerätään ja käsitellään asiakkaan suostumuksella, tai asiakkaan kanssa tehtävän sopimuksen täytäntöön panemiseksi.

6. Rekisterin tietosisältö

Rekisterissä voidaan käsitellä kaikista rekisteröidyistä esimerkiksi seuraavia tietoja:

  • etu- ja sukunimi
  • yhteystiedot (postiosoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite)
  • asiakkuuden ja/tai asiallisen yhteyden alkamis- ja päättymisajankohta sekä -tapa
  • käsittelyluvat ja -kiellot
  • sähköisten palveluiden ja sisältöjen hyödyntämistä koskevat tiedot
  • myynninedistämiseen liittyvät tiedot
  • asiakkuuden hoitamiseen ja yhteydenpitoon liittyvät tiedot (esim. maksullisten tuotteiden ja palveluiden osto- ja peruutustiedot, toimitustiedot, palautteet, reklamaatiot sekä asiakaspalvelutapahtumien taltioinnit, kuten sähköpostit ja tekstiviestit)

Rekisterissä voidaan käsitellä tuotteen ja/tai palvelun ostaneista yllä lueteltujen lisäksi seuraavia tietoja:

  • laskutus- ja perintätiedot

7. Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteröityä koskevia henkilötietoja kerätään ja päivitetään rekisteröidyltä itseltään rekisterinpitäjän omassa toiminnassa asiakasasioinnin yhteydessä muun muassa puhelimitse, verkkopalvelussa ja asiakastapahtumissa. Tietoja voidaan kerätä, tallentaa ja päivittää myös Google Analytics –analytiikkatyökalun avulla, julkisista lähteistä, päivityspalveluja tarjoavilta yrityksiltä ja viranomaisten pitämistä rekistereistä lain sallimissa rajoissa (esim. ytj.fi).

8. Henkilötietojen säilytysaika

Tiedot poistetaan, kun niitä ei enää asiakassuhteen yläpitämiseksi tarvita. Rekisteröity voi myös vaatia itseään koskevien tietojen poistamista yhteistyön päättymisen jälkeen, kaikkien rekisteröidyn, rekisterinpitäjän ja rekisterinpitäjän yhteistyökumppanien oikeuksien ja velvollisuuksien toteuduttua.  Tiedot voidaan merkitä arkistoiduksi / ei-aktiiviseksi jo tätä ennen.

Kirjanpitoaineisto on säilytettävä Suomessa vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta lukien, jonka aikana tilikausi on päättynyt.

9. Tietojen luovuttaminen ja siirtäminen

Rekisterinpitäjä ei luovuta rekisterissä olevia henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen tai Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä. Rekisterinpitäjä ei siirrä rekisterissä olevia henkilötietoja EU:n tai ETA:n ulkopuolelle, paitsi rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen tai Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

Tietoja voidaan rekisterinpitäjän harkinnan perusteella luovuttaa kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön sallimissa ja velvoittamissa rajoissa esimerkiksi Oy Kontutek Ab:n tavarantoimittajille, jollei rekisteröity ole kieltänyt tietojen luovuttamista. Tietojen luovuttaminen voi lähtökohtaisesti tapahtua vain sellaisiin tarkoituksiin, jotka tukevat asiakasrekisterin toiminta-ajatusta.

Tietoja voidaan luovuttaa myös toimivaltaisten viranomaisten tai muiden tahojen esittämien vaatimusten edellyttämällä, voimassaolevaan lainsäädäntöön perustuvalla tavalla, sekä historiallista tai tieteellistä tutkimusta varten edellyttäen, että tiedot on muutettu ei-tunnistettavissa olevaan muotoon. Tietoja voidaan luovuttaa yritysjärjestelyiden yhteydessä ostajille, mikäli Oy Kontutek Ab myy tai muutoin järjestelee liiketoimintaansa.

Tietoja voidaan siirtää rekisterinpitäjän valikoimille yhteistyökumppaneille, jotka käsittelevät tietoja rekisterinpitäjän lukuun, osapuolten välisen yhteistyösopimuksen perusteella. Tällöin tietojen käsittelijällä ei ole oikeutta käsitellä siirrettyjä tietoja omaan lukuunsa, omissa henkilörekistereissään.

Tietoja ei siirretä Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ellei se ole edellä henkilötietojen käsittelyn tarkoituksien tai tietojen käsittelyn teknisen toteuttamisen kannalta tarpeellista, jolloin tietojen siirrossa noudatetaan henkilötietolainsäädännön vaatimuksia. Osa yrityksen käyttämistä ulkopuolisista palvelun- tai ohjelmistontarjoajista saattavat säilyttää tietoja EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolella.

10. Evästeiden (cookies) käyttö

Käytämme sivuillamme ns. cookie-toimintoa eli evästeitä. Eväste on pieni, käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto, joka mahdollistaa internet-sivujen ylläpitäjän tunnistamaan usein sivuilla vierailevat kävijät, helpottamaan kävijöiden kirjautumista sivuille sekä mahdollistamaan yhdistelmätiedon laatimisen kävijöistä. Tämän palautteen avulla pystymme jatkuvasti parantamaan sivujemme sisältöä. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käytämme niitä siten, että voimme tarjota asiakkaillemme kunkin yksilöityjen tarpeiden mukaisia tietoja ja palveluita.

Mikäli sivuillamme vieraileva käyttäjä ei halua meidän saavan edellä mainittuja tietoja evästeiden avulla, useimmat selainohjelmat mahdollistavat eväste-toiminnon poiskytkemisen. Tämä tapahtuu yleensä selaimen asetuksien kautta.

11. Rekisterin suojaus

Sähköisesti käsiteltävät rekisterin sisältämät tiedot ovat palomuurein, salasanoin ja muin tietoturvan toimialalla yleisesti hyväksyttävin teknisin keinoin suojattuja. Tiedot siirretään SSL-suojatun yhteyden ylitse.

Tietojen käyttöoikeus on vain niillä rekisterinpitäjän palveluksessa olevilla henkilöillä, jotka tarvitsevat tietoja tehtävissään. Ainoastaan yksilöidyillä rekisterinpitäjän ja sen toimeksiannosta ja lukuun toimivien yritysten työntekijöillä on pääsy rekisterin sisältämiin tietoihin rekisterinpitäjän myöntämällä käyttöoikeudella.

12. Automaattinen päätöksenteko

Automatisoituja yksittäispäätöksiä (EU:n tietosuoja-asetuksen artikla 22) ei tehdä.

13. Rekisteröidyn tarkistusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilötietorekisteriin on talletettu. Rekisteritietopyynnöt tehdään kirjallisesti osoitetaan organisaation valtuuttaman henkilön allekirjoittamalla kirjeellä Oy Kontutek Ab:n rekisterivastuuhenkilölle osoitteeseen Oy Kontutek Ab / Aino Niemi, Atomitie 5 C, 00370 Helsinki tai sähköpostitse etunimi.sukunimi(@)kontutek.fi.

Jos rekisterinpitäjällä on perusteltu syy epäillä pyynnön tehneen luonnollisen henkilön henkilöllisyyttä, rekisterinpitäjä voi kuitenkin pyytää toimittamaan lisätiedot, jotka ovat tarpeen rekisteröidyn henkilöllisyyden vahvistamiseksi. Jos rekisteröity esittää pyynnön sähköisesti, tiedot toimitetaan yleisesti käytetyssä sähköisessä muodossa. Tarkastuspyyntöihin vastataan viimeistään kuukauden kuluttua pyynnön esittämisestä.

14. Rekisteröidyn oikeus vaatia tiedon korjaamista

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisten tai vanhentuneiden tietojen oikaisua tai poistamista tai tietojen siirtoa järjestelmästä toiseen. Hänellä on myös oikeus rajoittaa tai vastustaa tietojensa käsittelyä.

15. Rekisteröidyn muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa aiemmin antamansa suostumus tietojen käsittelylle tai tehdä henkilötietojensa käsittelyyn liittyvistä seikoista valitus valvontaviranomaiselle.

Rekisteröidyllä on myös oikeus kieltää tietojensa käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin.

Markkinointikieltoja (soitto, painettu suoramarkkinointi, tekstiviesti ja sähköposti) koskevat tietojen korjauspyynnöt osoitetaan henkilökohtaisesti allekirjoitetulla kirjeellä osoitteeseen

Oy Kontutek Ab, Atomitie 5 C, 00370 Helsinki tai sähköpostitse myynti(@)kontutek.fi.

Tietosuojavaltuutetun yhteystiedot:

Käyntiosoite: Ratapihantie 9, 6. krs, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 800, 00521 Helsinki
Vaihde: 029 56 66700
Sähköposti: tietosuoja(@)om.fi

16. Tietosuojaselosteen muuttaminen

Oy Kontutek Ab pidättää oikeuden muuttaa tätä tietosuojaselostetta ilmoittamalla siitä palveluissa. Muutokset voivat perustua myös lainsäädännön muuttumiseen. Oy Kontutek Ab suosittelee rekisteröityjä tutustumaan tietosuojaselosteen sisältöön säännöllisesti.

Oy Kontutek Ab - Toimittajarekisteri

Rekisteriseloste

Laadittu 07.05.2018.

1. Rekisterinpitäjä

Oy Kontutek Ab
Atomitie 5, 00370 Helsinki
Y-tunnus 0663860-3                               

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Oy Kontutek Ab
Aino Niemi
p. 0102195540
Sähköposti: etunimi.sukunimi(@)kontutek.fi 

3. Rekisterin nimi

Oy Kontutek Ab:n toimittajarekisteri.

4. Toimittajatietojen käyttötarkoitus

Rekisteri sisältää yhteys- ja muita tietoja (tavaran)toimittajista, päämiehistä ja muista yhteistyökumppaneista. Rekisterin pääasiallinen käyttötarkoitus on toimittaja-  ja päämiessuhteiden hallinta, hoitaminen ja ylläpito.  Rekisterissä olevia henkilötietoja käytetään yhteydenpitoon, yhteistyöhön ja yhteistyön koordinointiin, viestintään, laskujen maksamiseen ja muiden velvoitteiden noudattamiseen, toimittajien arviointiin ja palautteen antamiseen.

Toimittajatietoja käsitellään soveltuvan lainsäädännön sallimin tavoin. Tietojen luovuttaminen yhteistyökumppaneille voi lähtökohtaisesti tapahtua vain sellaisiin tarkoituksiin, jotka tukevat rekisterin toiminta-ajatusta ja joissa tietojen käyttö ei ole yhteensopimaton palveluiden käyttötarkoitusten kanssa. Kaikesta käsittelystä tiedotetaan rekisteröityjä.

5. Tietojen keräämisen ja käsittelyn peruste

Rekisterin pitämisen ja henkilötietojen käsittelyn peruste on rekisterinpitäjän ja rekisterinpitäjän yhteistyökumppanin oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen. Asiakkaan tietoja kerätään ja käsitellään asiakkaan suostumuksella, tai asiakkaan kanssa tehtävän sopimuksen täytäntöön panemiseksi.

6. Rekisterin tietosisältö

Rekisterissä voidaan käsitellä kaikista rekisteröidyistä esimerkiksi seuraavia tietoja:

  • organisaation nimi
  • organisaation Y-tunnus
  • henkilön etu- ja sukunimi
  • henkilön ammatti tai asema
  • organisaation ja henkilön yhteystiedot (mm. postiosoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite)
  • toimittajasuhteen alkamis- ja päättymisajankohta
  • käsittelyluvat ja -kiellot
  • sähköisten palveluiden ja sisältöjen hyödyntämistä koskevat tiedot
  • yhteistyön edistämiseen liittyvät tiedot
  • toimittajuuden ja yhteistyön hoitamiseen ja yhteydenpitoon liittyvät tiedot (esim. maksullisten tuotteiden ja palveluiden osto- ja peruutustiedot, toimitustiedot, palautteet, reklamaatiot sekä asiakaspalvelutapahtumien taltioinnit, kuten sähköpostit ja tekstiviestit)
  • laskutus- ja perintätiedot

7. Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteröityä koskevia tietoja kerätään ja päivitetään rekisteröidyltä itseltään rekisterinpitäjän omassa toiminnassa yhteistyöasioinnin yhteydessä muun muassa puhelimitse, verkkopalvelussa ja yhteistyötapahtumissa. Tietoja voidaan kerätä, tallentaa ja päivittää myös julkisista lähteistä, päivityspalveluja tarjoavilta yrityksiltä ja viranomaisten pitämistä rekistereistä lain sallimissa rajoissa (esim. ytj.fi).

Henkilötietojen käsittelyyn ei tarvita rekisteröidyn erillistä suostumusta, koska rekisterin pitämisen ja henkilötietojen käsittelyn peruste on rekisterinpitäjän ja rekisterinpitäjän yhteistyökumppanin oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen.

8. Henkilötietojen säilytysaika

Tiedot poistetaan, kun niitä ei enää asiakassuhteen yläpitämiseksi tarvita. Rekisteröity voi myös vaatia itseään koskevien tietojen poistamista yhteistyön päättymisen jälkeen, kaikkien rekisteröidyn, rekisterinpitäjän ja rekisterinpitäjän yhteistyökumppanien oikeuksien ja velvollisuuksien toteuduttua.  Tiedot voidaan merkitä arkistoiduksi / ei-aktiiviseksi jo tätä ennen.

Kirjanpitoaineisto on säilytettävä Suomessa vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta lukien, jonka aikana tilikausi on päättynyt.

9. Tietojen luovuttaminen ja siirtäminen

Rekisterinpitäjä ei luovuta rekisterissä olevia henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen tai Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä. Rekisterinpitäjä ei siirrä rekisterissä olevia henkilötietoja EU:n tai ETA:n ulkopuolelle, paitsi rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen tai Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

Tietoja voidaan rekisterinpitäjän harkinnan perusteella luovuttaa kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön sallimissa ja velvoittamissa rajoissa esimerkiksi Oy Kontutek Ab:n tavarantoimittajille, jollei rekisteröity ole kieltänyt tietojen luovuttamista. Tietojen luovuttaminen voi lähtökohtaisesti tapahtua vain sellaisiin tarkoituksiin, jotka tukevat asiakasrekisterin toiminta-ajatusta.

Tietoja voidaan luovuttaa myös toimivaltaisten viranomaisten tai muiden tahojen esittämien vaatimusten edellyttämällä, voimassaolevaan lainsäädäntöön perustuvalla tavalla, sekä historiallista tai tieteellistä tutkimusta varten edellyttäen, että tiedot on muutettu ei-tunnistettavissa olevaan muotoon. Tietoja voidaan luovuttaa yritysjärjestelyiden yhteydessä ostajille, mikäli Oy Kontutek Ab myy tai muutoin järjestelee liiketoimintaansa.

Tietoja voidaan siirtää rekisterinpitäjän valikoimille yhteistyökumppaneille, jotka käsittelevät tietoja rekisterinpitäjän lukuun, osapuolten välisen yhteistyösopimuksen perusteella. Tällöin tietojen käsittelijällä ei ole oikeutta käsitellä siirrettyjä tietoja omaan lukuunsa, omissa henkilörekistereissään.

Tietoja ei siirretä Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ellei se ole edellä henkilötietojen käsittelyn tarkoituksien tai tietojen käsittelyn teknisen toteuttamisen kannalta tarpeellista, jolloin tietojen siirrossa noudatetaan henkilötietolainsäädännön vaatimuksia. Osa yrityksen käyttämistä ulkopuolisista palvelun- tai ohjelmistontarjoajista saattavat säilyttää tietoja EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolella.

10. Evästeiden (cookies) käyttö

Käytämme sivuillamme ns. cookie-toimintoa eli evästeitä. Eväste on pieni, käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto, joka mahdollistaa internet-sivujen ylläpitäjän tunnistamaan usein sivuilla vierailevat kävijät, helpottamaan kävijöiden kirjautumista sivuille sekä mahdollistamaan yhdistelmätiedon laatimisen kävijöistä. Tämän palautteen avulla pystymme jatkuvasti parantamaan sivujemme sisältöä. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käytämme niitä siten, että voimme tarjota asiakkaillemme kunkin yksilöityjen tarpeiden mukaisia tietoja ja palveluita.

Mikäli sivuillamme vieraileva käyttäjä ei halua meidän saavan edellä mainittuja tietoja evästeiden avulla, useimmat selainohjelmat mahdollistavat eväste-toiminnon poiskytkemisen. Tämä tapahtuu yleensä selaimen asetuksien kautta.

11. Rekisterin suojaus

Sähköisesti käsiteltävät rekisterin sisältämät tiedot ovat palomuurein, salasanoin ja muin tietoturvan toimialalla yleisesti hyväksyttävin teknisin keinoin suojattuja. Tiedot siirretään SSL-suojatun yhteyden ylitse.

Tietojen käyttöoikeus on vain niillä rekisterinpitäjän palveluksessa olevilla henkilöillä, jotka tarvitsevat tietoja tehtävissään. Ainoastaan yksilöidyillä rekisterinpitäjän ja sen toimeksiannosta ja lukuun toimivien yritysten työntekijöillä on pääsy rekisterin sisältämiin tietoihin rekisterinpitäjän myöntämällä käyttöoikeudella.

12. Automaattinen päätöksenteko

Automatisoituja yksittäispäätöksiä (EU:n tietosuoja-asetuksen artikla 22) ei tehdä.

13. Rekisteröidyn tarkistusoikeus

Rekisteröidyllä on mahdollisuus nähdä ja tarkastaa itseään koskevat tiedot ja tietoja voidaan korjata tarvittaessa. Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa itseään koskevien tietojen käyttöämarkkinointiviestintään.

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilötietorekisteriin on talletettu. Organisaation tietojentarkastuskyselyn voivat tehdä vain organisaation itsensä valtuuttamat henkilöt.

Rekisteritietopyynnöt tehdään kirjallisesti osoitetaan organisaation valtuuttaman henkilön allekirjoittamalla kirjeellä Oy Kontutek Ab:n rekisterivastuuhenkilölle osoitteeseen Oy Kontutek Ab / Aino Niemi, Atomitie 5 C, 00370 Helsinki tai sähköpostitse etunimi.sukunimi(@)kontutek.fi.

Jos rekisterinpitäjällä on perusteltu syy epäillä pyynnön tehneen luonnollisen henkilön henkilöllisyyttä, rekisterinpitäjä voi kuitenkin pyytää toimittamaan lisätiedot, jotka ovat tarpeen rekisteröidyn henkilöllisyyden vahvistamiseksi. Jos rekisteröity esittää pyynnön sähköisesti, tiedot toimitetaan yleisesti käytetyssä sähköisessä muodossa. Tarkastuspyyntöihin vastataan viimeistään kuukauden kuluttua pyynnön esittämisestä.

14. Rekisteröidyn oikeus vaatia tiedon korjaamista

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia virheellisten tai vanhentuneiden tietojen oikaisua tai poistamista tai tietojen siirtoa järjestelmästä toiseen. Hänellä on myös oikeus rajoittaa tai vastustaa tietojensa käsittelyä.

15. Rekisteröidyn muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa aiemmin antamansa suostumus tietojen käsittelylle tai tehdä henkilötietojensa käsittelyyn liittyvistä seikoista valitus valvontaviranomaiselle.

Rekisteröidyllä on myös oikeus kieltää tietojensa käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin.

Markkinointikieltoja (soitto, painettu suoramarkkinointi, tekstiviesti ja sähköposti) koskevat tietojen korjauspyynnöt osoitetaan henkilökohtaisesti allekirjoitetulla kirjeellä osoitteeseen

Oy Kontutek Ab, Atomitie 5 C, 00370 Helsinki tai sähköpostitse myynti(@)kontutek.fi.

Tietosuojavaltuutetun yhteystiedot:

Käyntiosoite: Ratapihantie 9, 6. krs, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 800, 00521 Helsinki
Vaihde: 029 56 66700
Sähköposti: tietosuoja(@)om.fi

16. Tietosuojaselosteen muuttaminen

Oy Kontutek Ab pidättää oikeuden muuttaa tätä tietosuojaselostetta ilmoittamalla siitä palveluissa. Muutokset voivat perustua myös lainsäädännön muuttumiseen. Oy Kontutek Ab suosittelee rekisteröityjä tutustumaan tietosuojaselosteen sisältöön säännöllisesti.

Oy Kontutek Ab - Markkinointirekisteri

Rekisteriseloste

Henkilötietolainsäädännön mukainen tietosuojaseloste (erit. henkilötietolaki, 523/1999, 10 ja 24 §).
Laadittu 07.05.2018.

1. Rekisterinpitäjä

Oy Kontutek Ab
Atomitie 5, 00370 Helsinki
Y-tunnus 0663860-3

2. Rekisteriasioita hoitava henkilö

Oy Kontutek Ab
Aino Niemi
p. 0102195540
Sähköposti: etunimi.sukunimi(@)kontutek.fi

3. Rekisterin nimi

Oy Kontutek Ab:n markkinointirekisteri.

4. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Henkilötietoja käsitellään palveluiden tuottamiseen, liiketoiminnan kehittämiseen ja suunnittelemiseen sekä markkinointiin, myyntiin ja asiakasviestintään, joita voidaan toteuttaa sähköisesti ja kohdennettuna. Kaikesta käsittelystä tiedotetaan rekisteröityjä.

Henkilötietoja käsitellään soveltuvan lainsäädännön sallimin tavoin. Tietojen luovuttaminen yhteistyökumppaneille voi lähtökohtaisesti tapahtua vain sellaisiin tarkoituksiin, jotka tukevat rekisterin toiminta-ajatusta ja joissa tietojen käyttö ei ole yhteensopimaton palveluiden käyttötarkoitusten kanssa. Kaikesta käsittelystä tiedotetaan rekisteröityjä.

Henkilötietojen käsittelyn yleinen edellytys: henkilötietolain 8 § 1 momentin 1, 2, 5, 6 ja 7 kohdat.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisterissä voidaan käsitellä kaikista rekisteröidyistä esimerkiksi seuraavia tietoja:

  • etu- ja sukunimi
  • yhteystiedot (postiosoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite)
  • asiakkuuden ja/tai asiallisen yhteyden alkamis- ja päättymisajankohta sekä -tapa
  • suoramarkkinointiluvat ja -kiellot
  • sähköisten palveluiden ja sisältöjen hyödyntämistä koskevat tiedot (esim. uutiskirjeiden tilaaminen)
  • markkinointiin ja myynninedistämiseen liittyvät tiedot
  • asiallisen yhteyden hoitamiseen ja yhteydenpitoon liittyvät tiedot (esim. maksullisten tuotteiden ja palveluiden tarjouspyynnöt, palautteet ja tapahtumien taltioinnit, kuten sähköpostit ja tekstiviestit)

7. Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteröityä koskevia henkilötietoja kerätään ja päivitetään rekisteröidyltä itseltään rekisterinpitäjän omassa toiminnassa asiakasasioinnin yhteydessä muun muassa puhelimitse, verkkopalvelussa ja asiakastapahtumissa. Tietoja voidaan kerätä, tallentaa ja päivittää myös Google Analytics –analytiikkatyökalun avulla, julkisista lähteistä, päivityspalveluja tarjoavilta yrityksiltä ja viranomaisten pitämistä rekistereistä lain sallimissa rajoissa (esim. ytj.fi).

8. Henkilötietojen säilytysaika

Henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin suostumus on voimassa. Tiedot poistetaan, kun niitä ei enää asiakassuhteen yläpitämiseksi tarvita. Rekisteröity voi myös vaatia itseään koskevien tietojen poistamista ilmoittamalla siitä rekisterinpitäjän rekisterivastaavalle henkilölle.

9. Tietojen luovuttaminen ja siirtäminen

Rekisterinpitäjä ei luovuta rekisterissä olevia henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen tai Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä. Rekisterinpitäjä ei siirrä rekisterissä olevia henkilötietoja EU:n tai ETA:n ulkopuolelle, paitsi rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamisen tai Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

Tietoja voidaan luovuttaa yritysjärjestelyiden yhteydessä ostajille, mikäli Oy Kontutek Ab myy tai muutoin järjestelee liiketoimintaansa.

Tietoja voidaan siirtää rekisterinpitäjän valikoimille yhteistyökumppaneille, jotka käsittelevät tietoja rekisterinpitäjän lukuun, osapuolten välisen yhteistyösopimuksen perusteella. Tällöin tietojen käsittelijällä ei ole oikeutta käsitellä siirrettyjä tietoja omaan lukuunsa, omissa henkilörekistereissään.

10. Evästeiden (cookies) käyttö

Käytämme sivuillamme ns. cookie-toimintoa eli evästeitä. Eväste on pieni, käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto, joka mahdollistaa internet-sivujen ylläpitäjän tunnistamaan usein sivuilla vierailevat kävijät, helpottamaan kävijöiden kirjautumista sivuille sekä mahdollistamaan yhdistelmätiedon laatimisen kävijöistä. Tämän palautteen avulla pystymme jatkuvasti parantamaan sivujemme sisältöä. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käytämme niitä siten, että voimme tarjota asiakkaillemme kunkin yksilöityjen tarpeiden mukaisia tietoja ja palveluita.

Mikäli sivuillamme vieraileva käyttäjä ei halua meidän saavan edellä mainittuja tietoja evästeiden avulla, useimmat selainohjelmat mahdollistavat eväste-toiminnon poiskytkemisen. Tämä tapahtuu yleensä selaimen asetuksien kautta.

11. Rekisterin suojaus

Rekisteriä ylläpidetään teknisenä tallenteena. Sähköisesti käsiteltävät rekisterin sisältämät tiedot ovat palomuurein, salasanoin ja muin tietoturvan toimialalla yleisesti hyväksyttävin teknisin keinoin suojattuja. Tiedot siirretään SSL-suojatun yhteyden ylitse.